Messeforum

”Tuntuu kuin olisin aina tehnyt Kuukin kanssa yhteistyötä. Aina kun meillä on ollut jokin palvelutarve, Kuukilla on ollut siihen vastaus.”

”Tuntuu kuin olisin aina tehnyt Kuukin kanssa yhteistyötä. Aina kun meillä on ollut jokin palvelutarve, Kuukilla on ollut siihen vastaus.”

Virpi Hopeasaari, Messeforumin viestintä- ja markkinointijohtaja

Lähtötilanne –Verkkosivu-uudistuksen myötä syvempään yhteistyöhön

Kuukin ja Messeforumin yhteistyö alkoi jo ennen kuin Kuukia oli olemassa, sillä yhteistyö on peruja perustajaosakkaiden aiemmasta työelämästä. Kuukin aikana yhteistyö on syventynyt ja laajentunut. Yhteistyö Kuukin kanssa alkoi Messeforumin edustamien messutalojen tapahtumien digimarkkinoinnilla Suomessa. Vuonna 2019 Kuuki toteutti Messeforumille verkkosivu-uudistuksen Messeforumin omille sivuille sekä Messeforumin edustamille messutaloille.

– Kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi tehdä itse, kun pitää suunnitella, johtaa ja tuottaa markkinointia. Kuuki on vertaisemme kumppani, jolle olemme voineet ulkoistaa koko ajan enemmän markkinoinnin tehtäviä, Messeforumin viestintä- ja markkinointijohtaja Virpi Hopeasaari sanoo.

Kuuki teki hakusanamainontaa, ohjelmallista ostamista ja uutiskirjeitä

Hakukoneoptimoitujen WordPress-sivujen lisäksi Kuuki tekee Messeforumin jatkuvaa mainontaa Google Adsissa sekä hakusanamainontana että Google Ads Displayssa. Lisäksi Kuuki tuottaa verkkosivuille blogisisältöjä yhteistyössä Messeforumin kanssa edistääkseen Messeforumin hakukonenäkyvyyttä. Hakukonenäkyvyyttä myös seurataan säännöllisesti SEO-raportoinnilla. Blogisisältöihin sisältyy aina myös sosiaalisen median julkaisujen ideointi.

Ohjelmallista ostamista Match2One-työkalun kautta käytetään Messeforumin edustamien messutalojen kansainvälisten messujen markkinointiin. Messujen markkinoinnin tukena on ohjelmallisen ostamisen lisäksi Google Adsin hakusanamainonta ja Google Display sekä uutiskirjeet. Messuja markkinoidaan myös sosiaalisen median kanavissa kuten Facebookissa ja Instagramissa.

Tulokset – Aivan uusia markkinointikanavia ja kasvavaa kustannustehokkuutta

Digitaalisen markkinoinnin kustannustehokkuus on saatu aina vain paremmaksi, kun yhteistyön aikana on osattu kohdentaa mainontaa yhä tarkemmin oikeissa kanavissa oikeille kohderyhmille.

– Kuukin osaamisen ansiosta olen voinut ehdottaa Saksan päämiehillekin sellaisia ratkaisuja, jotka ovat olleet täysin uusia ja kustannustehokkaita oikean kohderyhmän tavoittamiseksi kansainvälisille messuille, Hopeasaari sanoo.

Yhteistyön eteneminen

– Kuukin kanssa yhteistyö on edennyt aina melkein itsestään. Kun meillä on ollut tarve, Kuukilla on ollut siihen sopiva palvelu valmiina. Messeforum on aidosti kumppani omille asiakkailleen, siksi edellytämme samaa myös omilta palveluntarjoajiltamme. Kuukin kanssa yhteistyö on mutkatonta ja heidän toimintansa on proaktiivista.

Tutustu kansainväliseen messurakentajaan, Messeforumiin!

Ota yhteyttä

Autamme kartoittamaan projektin lähtökohdat, tarpeet ja tavoitteet tarjouksen taustatiedoksi.

Henkilöiden yhteystiedot

Ulla Ristkari-Ryynänen

CMO, Founding Partner
+358 40 172 2665
ulla.ristkari@kuuki.fi

Ulla Ristkari-Ryynänen
Ota yhteyttä