Verkkosivutrendit – 2019

Vuonna 2019 verkkosivustosuunnittelussa panostetaan käyttökokemukseen.

Verkkosivutrendit 2019

Verkkosivustot kehittyvät ja mukautuvat jatkuvasti uusien tekniikoiden myötä. Sivusto, joka näyttää nyt tyylikkäältä ja modernilta, saattaa olla tekniikaltaan vanhentunut jo muutamassa kuukaudessa. Siksi onkin tärkeää tunnistaa ohimenevät ”hypet” ja rakentaa verkkosivusto pohjalle, joka kestää aikaa ja tuottaa tuloksia myynnille.

Vuonna 2019 verkkosivustosuunnittelussa panostetaan käyttökokemukseen. Ei riitä, että verkkosivustosi on visuaalinen taideteos kauniilla väreillä ja videotaustalla. Sen pitää olla myös nopea, helppokäyttöinen  ja mobiili edellä rakennettu.

Nopeus

Kaunis sivusto saattaa hivellä silmää, mutta jos sen lataaminen kestää pitkään, olet todennäköisesti jo menettänyt mahdollisuutesi myyntiin. Nykypäivänä keskiverto Internetin käyttäjä ei jaksa odottaa sivuston latautumista kuin pari sekuntia. Jos siis haluat vakuuttaa potentiaalisen asiakkaasi verkossa, sivustosi tulisi latautua alle kolmessa sekunnissa.

Lisäksi Google päivitti algoritminsa heinäkuussa 2018 priorisoimaan nopeasti latautuvia verkkosivustoja. Todennäköisesti muut hakukoneet seuraavat perässä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suuret kuvat tai taustavideot häviäisivät moderneilta verkkosivustoilta. Suunnitteluprosessissa täytyy vain jatkossa kiinnittää yhä enemmän huomiota sivuston nopeaan latautumiseen.

AMP-Sivut

AMP-sivuista on puhuttu jo pari vuotta. Googlen priorisoidessa sivustojen nopeutta hauissaan, AMP-sivut ovat jälleen tapetilla. Yksinkertaisesti sanottuna AMP-sivujen avulla saamme rakennettua verkkosivustosta kevytmallin, joka latautuu salamannopeasti yhteydestä riippumatta ja tarjoaa näin käyttäjälle erinomaisen käyttökokemuksen.

AMP-sivun tunnistaa Google-haussa salama-ikonista

Business-mielessä AMP-sivu on kokeilemisen arvoinen. Parhaassa tapauksessa se tuo lisää asiakkaita hakukoneiden kautta ja sitä kautta lisää tuloja yrityksellesi. Ja onhan kyseessä projekti, jossa Google on itsekin mukana, joten tuskin AMP-sivuista ainakaan haittaa on.

Yksinkertaisuus on kaunista

Vähemmän on enemmän. Tämä pätee verkkosivusuunnittelussa myös vuonna 2019. Mitä vähemmän sivustollasi on tavaraa, sitä vähemmän asiakkaasi on ajateltava. Yksinkertainen ja hyvin suunniteltu verkkosivusto ohjaa sivukävijää oikeaan suuntaan sekä antaa kävijän keskittyä oikeaan asiaan ilman, että sivuston muut elementit häiritsevät.

Yksinkertaista suunnittelua tullaan todennäköisesti ”rikkomaan” kirkkailla väreillä, rohkealla typografialla, erilaisilla muodoilla ja interaktiivisilla taustoilla, kuten taustavideoilla.

Verkkosivustoilla tullaan jatkossakin näkemään pelkistettyä ”flat-design” -tyyliä. On hyvä muistaa, että pelkistetty ei automaattisesti tarkoita tylsää. Yhdistelemällä värikkäitä elementtejä, ikoneita ja kuvia kauniiseen typografiaan, saadaan rakennettua käyttökokemukseltaan erinomaisia verkkosivustoja.

Lisäksi minimalistinen, pelkistetty tyyli mahdollistaa nopeat latausajat, mikä parantaa sivuston hakukonenäkyvyyttä. Myös kirkkaat värit, selkeät elementit ja avoin tila auttavat kävijää keskittymään sivustosi tärkeimpiin asioihin.

Mobile First

Nopeus ei ole ainoa tekijä, millä Google mittaa sivustojen laatua. Mobile First -tekniikasta on riittänyt asiaa jo muutaman vuoden ajan. Mobiilihaut ohittivatkin työpöytähaut jo vuonna 2015 ja tämän mukaisesti Google on muuttanut indeksointiaan priorisoimaan sivustoja, jotka ovat mobiiliystävällisiä. 

”Ihmiset ovat yhä riippuvaisempia älypuhelimistaan, jotta he voivat tehdä viime hetken ostoksia ja päätöksiä.”

Selkeä etusivu, yksinkertainen navigointi, saumattomat yhteystietomuodot ja käytettävyys ovat keskeisiä tekijöitä, jotka parantavat asiakkaasi käyttökokemusta ja vähentävät suoria poistumisia sivustolta. Samalla parannat näkyvyyttäsi Googlen hakutuloksissa.

Mobile First

Näin ollen on melko loogista, että verkkosivusuunnittelussa tullaan tulevaisuudessa huomioimaan mobiililaitteet ensin.

Chatbotit

Chatbotit nähdään usein perinteisenä chattina sivustolla. Tämän lisäksi chattia voidaan ajatella keskustelevana käyttöliittymänä, joka tuntee sivuston sisällön kuin omat taskunsa.

Sen sijaan, että sivustoa käytettäisiin linkkejä painellen, tarjoaa chatbot mahdollisuuden ”chattailyyn” aivan kuten iltaisin kaveriporukan Whatsapp-keskusteluissa. Ja mikä parasta, botille voidaan opettaa jopa vitsi tai kaksi. Siinäpä vasta käyttökokemusta kerrakseen.

Digimarkkinointi auttaa yrityksesi löydettävyyttä

Google on ollut samalla asialla jo 20 vuotta.

maapallo kuvattuna yöaikaan

Viime viikolla Google täytti 20 vuotta. Ehdin kasvaa teini-ikäiseksi ennen kuin Google tuli ja muutti sen, miten haemme ja ennen kaikkea löydämme tietoa verkosta. Enää ei tarvita Hämeenlinnan kirjaston ylläpitämää Makupalat-linkkisivua. Myös Yahoo!, Altavista tai AskJeeves ovat monelle jo unohtuneita käsitteitä.

Kotimaisten kielten keskus, Kotus lisäsi googlettamisen (ja myös sanat guuglata, kuukkeloida!) vuonna 2006 Suomen sanakirjaan, samana vuonna kuin Google perusti Suomeen toimipisteen. Vuodesta 2012 on voinut tehdä Google-äänihakuja. Google tarjoaa parhaan käyttökokemuksen, siksi se on edelleen länsimaissa käytetyin hakukone. Nyt jo niin suuri, että sitä on vaikea syrjäyttää.

Netin tietomäärä on käsittämätön

Kalifornialaisella pörssiyhtiöllä on kasvava valta siihen mitä löydämme verkosta, ja sen jatkuvasti lisääntyvästä tieto- ja datamäärästä. Tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuusjätti Ciscon ennusteen mukaan vuonna 2021 netissä liikkuu joka kuukausi niin paljon videoita, että niiden katsomiseen menisi enemmän kuin 5 miljoonaa vuotta.

Tavuissa puhutaan tsettatavuista.

Vuonna 2016 tietoa IP-osoitteiden välillä liikkui hieman enemmän kuin yhden tsettatavun verran dataa. Ja yksi tsettatavu on 4 919 131 752 989 213 noin 200-sivuista kirjaa. Internetissä on lähes kaksi miljardia verkkosivua. Eli enemmän kuin ihmismieli pystyy käsittämään.

Hakukonemarkkinointi auttaa löytymään

Googlen ydintoiminnan, hakukoneen bisnesideaa voisi verrata yksinkertaisimmillaan opastekylttiin tien laidassa. Selitän.
Ajat jossain päin Suomea ja kahvihammasta alkaa kolottaa. Kun neljännen kerran käy niin, että ohitat tienristeykseen sijoitetun kyltin ”Kahvila ->”, menetät hermosi ja kaivat Google Mapsin esiin.
Maps kertoo lähimmät kahvilat arvosteluiden ja kuvien kera ja opastaa perille.

Kyse on löydettävyydestä. Liiketoiminnallasi, olipa toimiala mikä tahansa, ei ole asiakkaita, jos kukaan ei tiedä sen olemassaolosta. Digitaalisessa maailmassa Google on onnistunut määrittämään paikan, josta aina etsimme. Ja yleensä myös löydämme.

Hakukoneoptimointi ja hakukonemarkkinointi auttavat Googlen kaltaisia toimijoita löytämään asioita ja tietoa verkon valtavasta massasta. Joka sekunti tehdään noin 70 000 Google-hakua. Ajatuksen tasolla sama asia kuin, että jokainen lappeenrantalainen tekisi haun joka sekunti.
Internetyhtiöiden markkinaosuuksia tutkivan Net Marketsharen mukaan kaikista hakupalveluista lähes 80 prosenttia tehdään Googlella. Pelkästään tätä blogikirjoitusta varten googlasin 67 kertaa.
Esimerkiksi hakusanalla digitaalinen markkinointi Google antaa yli 850 000 hakutulosta. Pelkkiä tulossivuja on 14. Alapa siinä sitten surffailla.

Kuuki auttaa löytymään oikeissa paikoissa oikeaan aikaan

Ilmaisia, helppokäyttöisiä ja käyttäjäystävällisiä. Vertaansa vailla olevia analytiikkatyökaluja ja käytettävyyttä. Google Analytics, Search Console ja Google Ads pystyvät kertomaan paljon, mutta jokaisen aika on rajallista, siksi kannattaa luottaa asiantuntijoihin hakukonenäkyvyydessä ja sen kehittämisessä. Dataa riittää, se on käynyt selväksi.

Sen analysoimiseen tarvitset digitaalisen markkinoinnin asiantuntijoita – kuten Kuukia. Yritysten panostukset digitaaliseen markkinointiin ovat Suomessa vain kasvaneet, ja kilpailu kiristyy. Digimaailman markkinoinnin osaaminen on yrityksen menestymisen edellytys – ja tämä EI tarkoita jokaisessa kanavassa mukana olemista.

Googlen tuotteita ovat eniten rahaa tuovan hakukoneen ohella itseään ajavat autot, Youtube, kääntäjä, Android-käyttöjärjestelmä, Chromecast, Google Earth
Kuukissa tehdään töitä sen eteen, että jokainen Kuukin asiakas olisi löydettävissä ja heidän palveluillaan olisi asiakkaita. Älä ole se kahvilayrittäjä, jonka ohi ajetaan. Ole se, joka saa viisi tähteä Googlen arvosteluissa.
Tähdet sinun tosin on ansaittava palvelullasi.
Ota rohkeasti yhteyttä, me emme nosta sinua kenen tahansa näytöllä hakukoneen tuloksissa kärkipaikoille – vain heidän, joiden tarvitsee löytää sinut.

Väylä markkinoinnin tulevaisuuteen

Kuukin työharjoittelija Miki Koskisen näkökulma Mainontapäivä 2018 -tapahtumaan

Kuukityöharjoittelija Miki Koskisen näkökulma Mainontapäivä 2018 -tapahtumaan

Päivä starttasi varhain perjantai aamuna Lahden rautatieasemalta, kun Kuukin porukka lähti junalla kohti Helsinkiä ja Finlandia-taloa. Junamatkalla olikin hyvä ottaa selvää, mistä koko Mainontapäivässä oikeastaan oli kyse. Mittakaava yllätti minut täysin. Paikalla oli paljon alan yhteistyökumppaneita esittelypisteineen, sekä puhujia niin Suomesta kuin maailmaltakin. 

Ilmoittautumisen yhteydessä Finlandia-talon aulassa vieraille jaettiin osallistumispassit, joista ilmeni henkilön nimi ja yritys, jota edustaa. Mainontapäivä alkoi aamiaistarjoilulla Piazza-tilassa, josta siirryimme kuuntelemaan ensimmäisiä puhujia Finlandia-salin puolelle. Kirsi Alm-Siira toimi tapahtuman juontajana. Siis se maikkarin uutisankkuri, joka putosi tuolilta kesken lähetyksen. Näin hän myös esitteli itsensä yleisölle, mikä kertoo hänen rennosta otteestaan juontaa tilaisuuksia ammattitaidolla. Finlandia-salissa nähtiin yhteensä kuusi puhujaa ja yksi paneelikeskustelu. 

Mielenkiintoisia puhujia ja esityksiä

Päivän kaksi ensimmäistä puhujaa olivat ehdottomasti suosikkejani. SingularityU Nordicin toimitusjohtaja Laila Pawlak aloitti vahvasti puhumalla asiakaskokemuksista, yrittäjyydestä ja innovaatioista. Heti perään keksijä, futuristi, säveltäjä ja start-up-yrittäjä Perttu Pölönen saapui kertomaan disruptiosta ja miten se on vaikuttanut maailmaan. Mielenkiintoinen ilmiö, joka yksinkertaisuudessaan on sitä, kun jokin uusi innovaatio tai teknologia on syrjäyttänyt vanhat toimijat markkinoilta. 

Aamun kolmannen puhujan jälkeen Piazzan puolella tarjoiltiin lounasta ja ohjelma jatkui Piazzan lavalla. Lavalla nähtiin muun muassa Pecha Kucha -esityksiä, joissa ideana on esitellä oma aihe 20 kuvaa käyttäen ja jokaiselle kuvan aiheelle on 20 sekuntia aikaa. Näin saatiin aikaan lyhyitä ja kiinnostavia esityksiä. 

Iltapäivällä Finlandia-salissa puhuttiin vielä paneelikeskustelun muodossa mobiililaitteiden tärkeydestä markkinoinnissa ja verkko-ostamisessa, kyberturvallisuudesta sekä markkinoinnin vastuullisuudesta. Varmasti koko päivän mieleenpainuvin puhuja oli kitara mukanaan lavalle asteleva Jurgis Didžiulis, joka vei yleisön tulevaisuuden tunnematkalle yhdistäen teknologiaa, interaktiivisuutta ja musiikkia. En ole varma, oliko hän edes tietoinen suomalaisten tavallisesti pidättyvästä luonteenpiirteestä vai oliko hän vain hyvin rohkea, yrittäessään ottaa yleisön mukaan esitykseensä laulamaan, liikkumaan ja kertomaan tuntemattomalle vierustoverille ”I love you”. Alun vaivaantuneiden katseiden jälkeen yleisö alkoi lämmetä ja esitys päättyikin lavalle Jurgis keskellä ja koko yleisö tiiviisti hänen ympärillään laulaen sekä taputtaen. Tämän esityksen muistan varmasti vielä pitkään! 

Vuoden brändinrakentaja

Tapahtuma päättyi Vuoden brändinrakentaja -palkinnon jakoon ja kuohuvien skoolaukseen voittajalle. Tänä vuonna tittelin pokkasi OP Ryhmä. 

Päivästä jäi todella lämmin fiilis ja sain paljon uusia ideoita sekä oivalluksia omaan tekemiseen. 

 

Jutun kirjoitti Miki Koskinen. Miki opiskelee Lahden ammattikorkeakoulussa palveluliiketoiminnan tradenomiksi. Miki on Kuukissa työyhteisöjaksolla oppimassa digitaalisesta markkinoinnista ja myynnistä sekä verkkosivujen suunnittelusta. 

Ohjelmallinen ostaminen ja miten se on muuttunut

Ohjelmallinen ostamisen ennen ja nyt. Lue miten ”mysteerimainonta” on muuttunut digitalisaation myötä.

Kirjoittaja
Ulla Ristkari

Ulla Ristkari

CMO, Founding Partner

Mitä on ohjelmallinen ostaminen?

Ohjelmallinen ostaminen on automatisoitua verkkomainontaa, jossa hyödynnetään erilaisia järjestelmiä mainospaikkojen ostamisessa. Palveluiden tarjoajien systeemit tarjoavat työkalut monenlaisen verkkonäkyvyyden (display, mobiili, video) ostamiseen, kohdistamiseen ja optimointiin reaaliaikaisesti.

Yksinkertaistettuna ohjelmallinen ostaminen on perinteisesti tätä:

  • Ohjelmallista ostamista myyvät tahot tavallisesti esittelevät mainostajalle oman verkkomainontansa inventaarin, jossa on profiloitu erilaisia ostajaryhmiä.
  • Mainostaja valitsee omaan liiketoimintaansa sopivimman verkkosivustokokonaisuuden, jossa hänen mainontaansa näytetään.
  • Mainosten näytetty määrä perustuu huutokauppaan ja mainostajan budjettiin.
  • Mainoksia näytetään inventaarin valituissa sivustoissa kaikille sivustojen verkkosivukävijöille, kunnes mainosbudjetti on käytetty.
  • Ohjelmallisen ostamisen palveluntarjoaja kertoo paljonko näyttöjä ja klikkejä mainonta tuotti.

IAB Finland on koonnut kattavan, maksuttoman oppaan ohjelmallisen ostamisen saloihin (linkki päivitetty 11/2021).

Perinteinen ohjelmallinen ostaminen on kokenut muodonmuutoksen

Perinteisesti ohjelmallista ostamista tarjoavat isot mediatalot, kuten Sanoma tai Alma Media, mutta viime vuosina digitalisaation myötä ohjelmallisen ostamisen verkostot ovat laajentuneet ja sitä tarjoavia tahoja on tullut runsaasti enemmän.

Aikaisemmin ohjelmallisen ostamisen mainontaa oli mainostajana haastava, jopa vaikea tehdä ja ymmärtää. Palveluiden tarjoajat eivät oikeastaan kertoneet mitä kaikkea ostettuun mainoskampanjaan kuului, missä mainokset näkyisivät tai mistä mainonnan hinta koostui. Mainospaikkojen inventaari oli alati vaihtuva ja usein sekavasti esitetty. Mainonnan ostajille heiteltiin erikoisia termejä, kuten RTB (Real Time Bidding) ja SSP (sell/supply-side platform), joilla ostajan pää saatiin pyörälle. Mainonnan tekeminen oli kallista, minimibudjetit mainonnan aloittamiseen tuhansia euroja, tuloksia ei voinut oikeastaan seurata ja mainoseurojen lopullista kohdetta ei mainostaja välttämättä saanut tietää kampanjan lopuksi.

Erilaisten alustojen ja palvelun tarjoajien tultua yleisimmiksi on ohjelmallinen ostaminen tullut lähemmäs mainostajaa ja ”mysteerimainonnan” verho alkanut raottua.

Miten teen ohjelmallista ostamista tai kuka sitä myy?

Voit edelleen ostaa ohjelmallista ostamista isojen mediaorganisaatioiden kautta, suosittelen kartoittamaan myös muut vaihtoehdot.

Esimerkiksi erilaiset sosiaalisen median kanavat, kuten LinkedIn, tarjoavat ohjelmallista ostamista omissa verkostoissaan. Palaan somen ohjelmalliseen ostamiseen myöhemmin syksyllä blogissa, jossa kerron LinkedInin ohjelmallisen ostamisen display-mainoksista.

Myös me Kuukissa hyödynnämme ohjelmallista ostamista. Ohjelmallisen ostamisen alustat tuovat koneoppimisen ja algoritmien kautta täysin uutta toimintaperiaatetta verkkomainontaan: ei enää mainonnan tyhjäkäyntiä, ei ”mustia aukkoja” budjetin kulumisessa ja mikä parasta, ei minibudjettia.

Kiinnostuitko ohjelmallisesta ostamisesta tekoälyn avulla? Ota yhteyttä minuun niin kerron lisää.

Kirjoittaja

Ulla Ristkari

CMO, Founding Partner

Ulla Ristkari

Ota yhteyttä

Autamme kartoittamaan projektin lähtökohdat, tarpeet ja tavoitteet tarjouksen taustatiedoksi.

Ulla Ristkari

CMO, Founding Partner
+358 40 172 2665
ulla.ristkari@kuuki.fi

Ulla Ristkari
Ota yhteyttä