Verkkokaupoilla on poikkeuksellisen tilanteen myötä ollut enemmän kysyntää kuin koskaan aiemmin, kun ihmiset ovat ymmärrettävistä syistä ohjanneet kulutustaan digitaalisiin kanaviin. Verkkokauppojen myynnissä on nähty huimia kasvuprosentteja ja verkkokauppojen osalta puhutaankin jopa miljardiluokan kasvusta.
Arvioiden mukaan poikkeusoloilla tulee olemaan myös pysyviä vaikutuksia ihmisten ostokäyttäytymiseen, joten nyt jos koskaan, on äärimmäisen tärkeää olla löydettävissä. Google Shopping saapui Suomeen vajaa vuosi takaperin ja on siis kotimaan markkinassa vielä verrattain nuori. Sen potentiaali on kuitenkin jo todennettu maailmalla ja monelle verkkokaupalle se on ollut kriittinen palanen osana markkinoinnin koneistoa.
Mikä ihmeen Google Shopping?
Pähkinänkuoressa Google Shopping on yksi Googlen tuottamista mainosratkaisuista, jolla perinteisten tekstipohjaisten hakutulosten rinnalla voidaan näyttää hakua vastaavien tuotteiden kuvamainoksia suoraan verkkokaupoista. Haun tehnyt henkilö voi käytännössä ensin silmäillä tarjontaa ja vertailla hintoja ennen kuin siirtyy tarkastelemaan tuotetta tarkemmin valitsemassaan verkkokaupassa. Shoppingia voisikin pitää myös perinteisen tuotekuvaston ja hintavertailupalvelun yhdistelmänä.
Google Shopping -mainokset sisältävät lähtökohtaisesti aina tuotteen kuvan, verkkokaupan nimen sekä tuotteen hinnan. Mainosten yhteyteen on myös mahdollista saada nousemaan mm. arvosteluja ja ajankohtaisia tarjouksia, jotka ovat luonnollisesti omiaan nostamaan tuotteen kiinnostavuutta.
Toisin kuin perinteisessä hakusanamainonnassa, avainsanojen sijasta mainontaa näytetään verkkokauppatuotteista muodostetun tuotesyötteen (Data Feed) pohjalta. Tältä osin Google Shopping linkittyy myös vahvasti hakukoneoptimointiin, sillä mitä osuvammin tuotteet on sivustolla määritetty, sitä paremmat tiedot niistä myös nousevat mainoksiin.
Google on asettanut mainostamiseen kuitenkin muutamia rajoitteita. Shoppingin kautta ei esimerkiksi ole mahdollista mainostaa lainkaan palveluita, vaan listattujen tuotteiden tulee olla konkreettisia tuotteita.
Miksi Google Shopping?
Google Shoppingin mainokset sijoittuvat hakutuloksissa ensimmäiseksi, ennen varsinaista hakusanamainontaa ja orgaanisia tuloksia. Shopping-mainokset erottuvat myös visuaalisesti edukseen muusta hakutulossivun sisällöstä.
Googlen Shopping Ads -esittelyiden ja vuosiraporttien mukaan Google Shopping -mainosten klikkiprosentti eli CTR on jopa kaksi kertaa korkeampi kuin muiden mainosmuotojen. Tämän lisäksi Google kertoo, että Shopping-mainoksilla on jopa 50 % alhaisempi klikkauskohtainen hinta.
Hakusanamainokset ja Shopping-mainokset eivät rajaa toistensa näkymistä, vaan yhdeltä mainostajalta voi hakusanamainoksen lisäksi nousta näkyviin useita eri Google Shopping-mainoksia yhdellä haulla, mikä mahdollistaa aiempaa kattavamman näkyvyyden. Ja mikä parasta, mainonnasta veloitetaan joka tapauksessa klikkiperusteisesti, joten maksat vain niistä klikeistä, jotka varmasti johtavat verkkokauppaasi.
Esimerkki:
Kerron yhden kokemuksen omasta elämästäni.
Ostokäyttäytymiseni perustuu vahvasti siihen, että kaikkien vähänkään suurempien hankintojen kohdalla teen aina perustavanlaatuiset selvitystyöt eri vaihtoehdoista. Luen arvosteluja ja tuotetestejä, etsin keskusteluja alan foorumeilta ja katson YouTubesta käyttäjien videoita. Tämän jälkeen listaan potentiaaliset vaihtoehdot, etsin tuotteet verkkokaupoista ja vertailen niitä toisiinsa. Nämä vaiheet sisältävät huomattavan määrän googlailua, jonka aikana myös luonnollisesti altistun Googlen mainonnalle.
Tiedon etsintävaiheessa käytän yleisluontoisia hakusanoja ja ensimmäisen hakutulossivun osumat ovat käytännössä ne kaupat, joista voin etsimiäni tuotteita hankkia. Selvittelyjen jälkeen minulla on tiedossa merkit ja mallit, jolloin seuraavat hakuni keskittyvät jo tiettyihin tarkkoihin tuotteisiin. Etenkin tässä ostoputken vaiheessa Google Shopping alkaa loistaa.
Muutimme puolisoni kanssa viime vuoden loppupuolella uuteen asuntoon, ja nyt kevätauringon tullessa esiin oli grillin hankinta (vihdoin) tullut ajankohtaiseksi. Kuten aiemmin jo pohjustin, kaikki isommat hankinnat vaativat selvitystyötä. Long story short, tänä kesänä grillataan Weberillä.
Case: Alma Talent Shop
Käynnistimme keväällä ammattikirjallisuuteen ja kustannustoimintaan keskittyvän asiakkaamme Alma Talentin kanssa pilotoinnin Google Shoppingissa ja ensimmäisen kuukauden jälkeen tulokset ovat olleet todella positiivisia. Jokainen mainontaan sijoitettu euro on tuonut takaisin yli kolme euroa.
Google Shoppingin käynnistäminen on alkuponnisteluiltaan aavistuksen työläämpi prosessi, mutta tähän käytetty aika maksaa itsensä takaisin ylläpidon helppoudessa, sillä Googlen algoritmit raksuttavat ison osan tyypillisestä optimoinnista puolestasi pelkän verkkokaupan olemassaolon pohjalta.
Loppusanat
Googlen Shopping-mainokset tulevat olemaan mitä todennäköisimmin tulevien vuosien aikana yhä merkittävämpi osa myös suomalaisten verkkokauppojen markkinointipanostuksia – eikä suotta. Google Shopping skaalautuu hyvin ja se on otettavissa käyttöön kaikenkokoisille verkkokaupoille.
Mikäli haluat kuulla lisää tai olet kiinnostunut suunnittelemaan omaa Google Shopping-mainontaasi, olethan rohkeasti yhteydessä!