Lahti Business Region Strateginen digimarkkinoinnin kumppanuus laajensi näkyvyyttä oikeissa kohderyhmissä
Ladecin Lahti Business Region -sijoittumismarkkinoinnista vastaava markkinointitiimi tekee paljon itse, mutta diginäkyvyyden kehittämiseen tarvittiin rinnalle kumppani. Kuuki on toteuttanut Lahti Business Regionille muun muassa hakusana- ja bannerimainontaa, LinkedIn-mainontaa, natiivimainontaa, sekä auttanut SEO- ja GEO-näkyvyydessä sekä markkinoinnin mittaamisessa.
Lahden Seudun Kehitys LADEC oy on voittoa tavoittelematon, Päijät-Hämeen kaupunkien ja kuntien omistama ja rahoittama elinvoimayhtiö. Se auttaa yritysten perustamiseen, kasvuun, kehittämiseen ja kansainvälistymiseen sekä Lahden seudulle sijoittumiseen liittyvissä asioissa.
LADECin vastuulla olevan Lahti Business Region -sijoittumismarkkinoinnin tavoitteena on markkinointipäällikkö Tarja Pellisen mukaan viestiä Lahden seudusta vahvuuksista yritysten sijoittumispaikkana ja lisätä tietoisuutta alueen tarjoamista mahdollisuuksista yrityksille. LADECin riveistä tämän parissa työskentelee kaksi henkilöä, jotka jakavat työaikaansa myös ekosysteemien viestintätehtäviin. Siksi oman tiimin aika on usein tiukilla.
– Teemme itse niin paljon kuin pystymme, mutta hyödynnämme myös kumppaneita. Kuuki valikoitui meille erityisesti digitaalisen näkyvyyden kumppaniksi ja yhteistyö alkoi syksyllä 2024. Tarjouskilpailutuksen perusteella meille syntyi mielikuva Kuukin vahvasta digiosaamisesta, ja yhteistyö on vain lujittanut mielikuvaa, Pellinen kuvailee.
– Lisäksi Kuuki on tehnyt meidän verkkosivustomme teknisen toteutuksen, hän täydentää.
Kampanjointi digikanavissa on kasvattanut näkyvyyttä kohisten
Lahti Business Regionin -markkinointitiimin ja Kuukin yhteiseen digitaaliseen tekemiseen on sisältynyt muun muassa Google-näkyvyyden kehittämistä hakusana- ja bannerimainonnan keinoin sekä LinkedInin hyödyntämistä mainoskanavana. Lisäksi Kuuki on auttanut rakentamaan muun muassa natiivimainonnan kampanjoita ReadPeakissa. Toisinaan Lahti Business Region -markkinointitiimi on hyödyntänyt myös Kuukin graafista osaamista.
– Lisäksi olemme saaneet tukea muun muassa SEO- ja GEO-näkyvyyden kehittämiseen ja tukea markkinoinnin mitattavuuden ja seurannan kehittämiseen. Siinä on tukenut muun muassa Data Studio -raportti, johon olemme yhdessä miettineet, mitä haluamme mitata, Pellinen kuvailee.
– On ollut todella mielenkiintoista ja merkityksellistä päästä tekemään töitä elinkeinoelämän edistämiseksi Lahdessa. Olemme kehittäneet yhdessä paljon sitä, mikä on Lahti Business Regionille se oma ja toimiva tapa olla läsnä digikanavissa, kertoo Eeva Ristkari, Kuukin Content & Marketing Lead.
Raportointi on puhunut suunnitelmallisen digitekemisen puolesta: näkyvyys on noussut kohisten ja Lahti Business Regionin kanavat ovat saavuttaneet laajempia katsojakuntia verrattuna näkyvyyteen, joka orgaanisella tekemisellä saavutetaan.
Kuukin tarjoama apu ja sparraus on arvokasta Lahti Business Regionille
Lahti Business Region -tiimi on saanut Kuukin asiantuntijoilta paitsi konkreettista tukea, myös oppia jatkon varalle:
– Kuukin asiantuntemus eri kanavista on kartuttanut myös meidän osaamistamme. Apu ja sparraus, jonka Kuukilta saamme, on tärkeää ja arvokasta. Paikallisena toimijana Kuuki tuntee myös toimintaympäristömme, joka on erityisen arvokasta.
Tällä hetkellä Lahti Business Regionin markkinoinnin tekemisessä yhdistyvät paitsi in house -tuotanto ja Kuukin tekeminen, myös muiden kumppanien hyödyntäminen.
– Meidän mielestämme Kuukin kanssa on ollut joustava toimia. Toistenkin kumppanien hyödyntäminen on yhteistyössämme ihan okei eikä Kuuki ole ollut mustasukkainen. Se on meidän kaltaisessamme roolissa olevalle toimijalle tärkeää, Pellinen kertoo.
– Kuukilaisten asiantuntemus täydentää meidän osaamistamme hienosti. Itse ei ehdi muulta tekemiseltä pystytellä kaikista kanavista kärryillä. Eevan journalistitaustan ja ammattitaidon tuoma näkemys ja ’vainu’ auttaa meitä myös kehittämään sisältöpuolen tekemistämme, hän kiittelee.
Liiketoimintakaupan myötä elinkeinoyhtiö Ladec ja matkailuyhtiö Lahti Region yhdistyvät 1.7.2026 alkaen.
Kaipaatteko tukea diginäkyvyyden kehittämiseen tai raportoinnin kokonaisuuden hanskaamiseen? Kuukin ammattilaiset auttavat mielellään. Ota yhteyttä ja keskustellaan!
Kuukin asiantuntemus eri kanavista on kartuttanut myös meidän osaamistamme. Apu ja sparraus, jonka Kuukilta saamme, on tärkeää ja arvokasta.
Tarja Pellinen, markkinointipäällikkö
Mitä teimme?
- Digitaalinen markkinointi, kuten hakusana- ja bannerimainonta Googlessa, LinkedIn-kampanjat ja ReadPeak-natiivimainonta
- Verkkosivujen SEO- ja GEO-näkyvyyden kehittäminen
- Markkinoinnin mitattavuuden ja seurannan kehittäminen, kuten Data Studio -raportointi
- Graafinen suunnittelu
Ota yhteyttä
Autamme kartoittamaan projektin lähtökohdat, tarpeet ja tavoitteet tarjouksen taustatiedoksi.
Eeva Ristkari
Content & Marketing Lead, Partner
+358 400 878 269
eeva.ristkari@kuuki.fi
Ulla Ristkari
CMO, Founding Partner
+358 40 172 2665
ulla.ristkari@kuuki.fi