TET-harjoittelijamme Emil selvitti ikäryhmänsä median käyttöä

Kuuki sai tällä viikolla nuorta vahvistusta, kun 8-luokkalainen Emil Väkeväinen Kivimaan koulusta saapui Lahden toimistolle suorittamaan viikon mittaista TET-harjoittelua.

Emil edustaa ikänsä puolesta nuorta ja kiinnostavaa kohderyhmää. Kuukilaiset halusivatkin Emilin avulla selvittää, miten kyseinen ikäluokka käyttää eri medioita päivän aikana. Emil sai tehtäväkseen laatia kevyen kyselyn ikätovereilleen ja kavereilleen, jossa selvitetään yläasteikäisten mediakäyttöä.

Kysely toteutettiin Google Docsin avulla, jolloin Emilin oli helppo välittää linkkiä kyselyyn omien pikaviestinvälineiden kautta. Vastauksia kertyi yhteensä 20 kpl. Emil kuvailee osan vastauksista olleen mielenkiintoisia ja yllättäviäkin.

Sisältöjen parissa vietetään useita tunteja päivittäin

Kyselyn perusteella nuoret käyttivät TikTokkia päivittäin 1-3 tunnin ajan. TikTokia katsotaan eniten vapaa-ajalla, mutta myös välitunneilla.

YouTubea katsoo lähes jokainen päivittäin. Kulutettu aika sisällön parissa liikkuu 1–3 tunnin välillä.
Myös Instagramia katsotaan päivittäin noin tunnin ajan. Suosittuja olivat mm. omien harrasteryhmien, kavereiden tai julkisuuden henkilöiden julkaisut.

Facebookin, Twitterin ja Pinterestin suosio heikkoa nuorten keskuudessa

Facebookia kertoi käyttävänsä vain 10 % vastaajista. Facebookia käytetään vain esim. asuinpaikkakunnan ryhmäkeskustelua seuratakseen tai kirjautuakseen peleihin.

Myöskään Twitter tai Pinterest eivät olleet nuorison suosiossa. Vastaajista 10% kertoi katsovansa Twitteriä lähinnä vain, jos joku julkisuuden henkilö oli julkaissut sinne jotain mielenkiintoista. Pinterestiä kertoi käyttävänsä vain 5% vastaajista julkaistaakseen sinne sisältöä itse.

Snapchatissa kavereita varten ja WhatsAppissa vanhemmille

Snapchattia ja Whatsappia käytetään päivittäin. Snapchatissa keskustellaan ja jaetaan tarinoita kavereiden kesken. Sen parissa vietetty aika vaihteli vastaajien kesken kuitenkin paljon. Osa kertoi viettävänsä Snapissa aikaa vain tunnin verran, kun osa taas tunnusti aikaa kuluvan jopa 3-6 tuntia päivässä.

Whatsapp on suosittu viestintäväline, kun halutaan keskustella vanhempien, sukulaisten tai harrastusryhmien kesken. Suurin osa kertoi viettävänsä Whatsappin parissa päivittäin noin tunnin ajan.

Suoratoistopalvelut päihittävät perinteiset mediat

Netflix, Viaplay yms. keräsivät katselua nuorilta päivittäin. Etenkin illat ja viikonloput olivat suosittua aikaa kuluttaa sisältöjä yhdessä ystävien tai perheen kesken 1-3 tunnin ajan.

Äänikirjoja ja podcasteja kertoi kuuntelevansa 35% vastaajista. Perinteistä radiota kuuntelee 50 % vastaajista. Monet kokivat kuuntelun mielekkäämpänä lukemisen sijaan.
Sanomalehteä kertoi lukevansa noin 15 % vastaajista ja lukeminen liittyi yleisimmin koulutehtäviin.

Mitä nuorille jää netistä mieleen?

Kyselyssä esitettiin myös muutamia avoimia kysymyksiä median käytöstä ja niiden jättämästä muistijäljestä.
Nuoret kertoivat etsivänsä vaatteita eniten Zalandosta. Myös JD Sports sai mainintoja.
Google ja Wikipedia olivat suosituimpia tiedonhakulähteitä ja sisältöjen suosittelussa kavereilla ja Netflixillä oli vahva asema.

Kysyttäessä nuorilta, mitä mieltä he ovat kohtaamistaan mainoksista, olivat vastaukset hyvin yksiselitteisiä. Mainokset eivät herättäneet mitään mielipiteitä tai ne koettiin ärsyttäväksi.

Joten mainostaja, haaste on heitetty! Miten sinä tekisit yläasteikäisiä puhuttelevaa ja mielenkiintoa herättävää mainontaa? Ja mitkä kanavat valitsit? Kuukin ammattilaiset auttavat mielellään oikeiden kanavavalintojen kanssa, että saavutat oikean kohderyhmän ja teet yleisöäsi puhuttelevaa sisältöä. Ota yhteyttä.

Kiitos Emilille mukavasta harjoitteluviikosta ja menestystä opintoihin!

Ota yhteyttä