Tavoita mobiilimainonnalla ja tee se mobiilissa – trendit 2018

Natiivimainonta on ottanut vahvan jalansijan nykyajan markkinointimixissä ja nyt sitä kannattaa tehdä mobiilissa.

Miksi natiivimainonta on niin suosittua?

Edellisessä blogissani kirjoitin trendikkäästä natiivimainonnasta, mitä se oikeastaan on ja kuinka se eroaa esimerkiksi sisältömarkkinoinnista.

Syy natiivimainonnan menestykselle on, että yritykset näkevät parempia brändinostoja, tuloksekkaampaa markkinointia ja sitoutumista tuotemerkkejä kohtaan sen kautta. ”Perinteinen” bannerimainonta ei vain ole enää tarpeeksi tehokasta ja toimivaa. Business Insider ennusti vuonna 2016, että natiivimainonta tulee tuottamaan jopa 74 % Yhdysvaltojen kaikista mainostuloista vuoteen 2021 mennessä.

Tämän vuoden aikana myös mobile first -ajattelutapa on voimistunut, eikä vain pelkässä verkkosivujen ja sovellusten käytettävyydessä. Mobiilipainotteisuus on tullut myös mainontaan: suuret brändit ovat ymmärtäneet sen arvon ja alkaneet panostaa siihen.

Digimainonta jatkaa hurjaa kasvuaan

Mobiilimainonta kasvattaa osuuttaan kaikesta digimainonnasta ja erityisesti globaalilla tasolla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 2017 mobiilimainonnan osuus koko internetliikenteestä oli noin 60 %. Työpöydän osuus oli vain 40,1% (Lähde: Stone Temple).

Suomessa mobiilimainonnan kasvamisen osuus on verkkaampaan, mutta kokonaisvaltaiset panostukset digiin kasvavat koko ajan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että mobiilimainonta on johtavassa asemassa – oli kyse sitten natiivimainonnasta tai muusta digimarkkinoinnista.

Digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin yhteisön IAB Finlandin tammikuun digimarkkinoinnin tiedotteenmukaan digimainonta oli vuoden 2017 suurin mediaryhmä 370,4 miljoonan euron panostuksilla, joka on 30,4 % koko mediamainonnasta. Verrattuna vuoteen 2016 digimainonta kasvoi 11,8 %, kun mainonnan kokonaiskasvu jäi nollatasolle.

Mobiilisuus digimainonnassa

Digimainonnan osuuden kasvaessa sosiaalisen median alustoja hallitsee voimakkaasti mobiilikäyttöisyys. Esimerkiksi Facebookilla on maailman laajuisesti 1,74 miljardia kuukausittaista aktiivista käyttäjää.

Mielenkiintoista on, että reilut 56 % heistä kirjautuu vain mobiililaitteesta. Tämän vuoksi 88 prosenttia Facebookin mainostuloista tulee matkapuhelimesta.

Tämän lisäksi on sellaisia alustoja kuin Instagram ja Snapchat, jotka ovat vain älypuhelinkäyttöön ja, jotka kasvavat nopeasti.

Kuva: Business Insider

Tällä hetkellä Instagramilla on yli 800 miljoonaa aktiivista kuukausittaista käyttäjää ja Snapchatillä yli 301 miljoonaa.

Siirtyminen mobiiliin edellyttää sellaisten mainosmuotojen kehittämistä, jotka sopivat paremmin tähän alustaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että mobiilimainonta mainonta on johtoasemassa.

Facebook on ennustanut, että vuoteen 2020 mennessä suurin osa mobiilimainosten tuloista tulee natiivimainonnasta.

Mobiilin odotetaankin olevan nopeammin kasvava mainoskanava lähivuosina.

Sosiaalinen media ja natiivimainonnan mobiilisuus 2018

Sosiaalinen media hallitsee edelleen natiivimainontaa ja uskotaan, että natiivimainonta siirtyy täysin muista julkaisualustoista sosiaaliseen mediaan.

Facebook on ollut natiivimainonnan edelläkävijä alati kehittäen mainostajan työkaluja.

Yhdysvaltalaisen Native Advertising Instituten blogissa listataan vuodelle 2018 mobiilissa tapahtuvan natiivimainonnan trendit seuraavasti:

  • käyttäjälähtöiset sisällöt; sosiaalinen media, kyselytutkimukset, mielipidetutkimukset, jopa asiakkaan arvostelut ja mielipiteet
  • videopohjaiset viestintävälineet omaksuvat natiivimainoksia niiden liiketoimintamalleihin enenevässä määrin
  • kanavakohtaisten strategioiden muodostamisen tärkeys korostuu
  • sponsoroidusta sisällöstä tulee nopeimmin kasvava mikrosegmentti
  • natiivimainonnan säännöt ja yleiset standardit kasvavat.

Kaiken tämän myötä mobiilissa tehty natiivimainonta alkaa hallita mainostilaa. Tämä tarkoittaa sitä, että mainostajien on kehitettävä strategioitaan mobiililähtöisestä näkökulmasta. On ymmärrettävä siirtymä muista julkaisualustoista sosiaalisen median alustoihin.

Tämän siirtymän myötä on luotava sisältöä, joka vastaa paremmin mobiilikäyttöisten alustoiden tarpeita ja joka sitouttaa sekä tavoittaa yleisön tehokkaammin.

Kanavakohtaisten strategioiden merkitys ja videoiden käyttö mainonnassa kasvattaa rooliaan. Tämän myötä mainostajien on panostettava myös lisää työtä markkinointiin, sillä pelkkä mediatilan ostaminen ei enää riitä.

Digimainonnan ja sen mobiilisuuden mukanaan tuoma muutos ei ole helppoa, mutta toivottavasti se on sen arvoista.

Me Kuukissa teemme mitattavaa ja tuloksekasta natiivimainontaa jokaiseen päätelaitteeseen. Ota yhteyttä niin etsitään paras ratkaisu sinun yrityksesi markkinointitarpeeseen!

Ota yhteyttä