Mikä kiinnosti vuonna 2019 suomalaisia? Google trends -tilastot 2019

Eniten hakumääriään kasvattaneet hakutermit kertovat trendeistä sekä ympäröivästä yhteiskunnasta.

Google tuntee meidät paremmin kuin puolisomme tai paras ystävämme. Google on julkistanut Google Trends 2019 -listansa, jotka luodaan hakutermeistä, joiden liikenne kasvoi eniten edelliseen vuoteen verrattuna.

Ei siis välttämättä haetuinta sisältöä, mutta eniten kasvua saavuttaneita hakutermejä. Viimepäivinä moni media on myös uutisoinut sijoittajien mahdollisuuksista parantaa osaketuottojaan työkalun avulla, ja muistatko vielä Google Flu Trendsin, joka kertoi influenssatilanteesta? Palvelu ei ole enää käytössä.

Uudet kaupat nousevat puheenaiheiksi

Testasin itsekin hiusvillitystä, Curly Girl -metodia.Vuonna 2019 puheenaiheista ykköseksi nousi Pasilaan auennut Tripla, ja kolmanneksi päätyi Kamppiin ensimmäisen Suomen liikkeensä avannut japanilainen päivittäistavaraketju Muji. Kakkosena on toinen kauppakeskittymä, Ideapark Seinäjoki, joka myös avasi ovensa loppuvuodesta.
Osaltaan tämä kertoo siitä, että näitä paikkoja koskevat hakumäärät ovat varmasti olleet todella suuria. Googlehan ei julkista varsinaisia hakumääriä, vaan kertoo vain niiden suosion kehityksestä.

Kauppojen lisäksi kiharien hiusten globaali muoti-ilmiö curly girl -metodi kiinnosti Suomessa yhä enemmän ja moni halusi tietää vieraslajikeskustelun tiimellyksessä lisää kurtturuususta.

Eeva Riskari testasi curly girl -metodia
Testasin itsekin hiusvillitystä, curly girl -metodia.

Kuollut julkkis kiinnostaa

Henkilöistä trendasivat menehtyneet julkkikset, entinen mäkikotka Matti Nykänen ja Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm.

Kolmas ja neljäs sija keväällä Slovakiassa MM-kultaa voittaneille jääkiekkoilijoille Kaapo Kakolle ja Marko ”Mörkö” Anttilalle. Viiden sijan sai kansainvälinen laulajatähti Ed Sheeran, joka esiintyi kaksi kertaa Malmin lentokentällä ja aiheutti todella laajat liikennejärjestelyt.

Google neuvoo ”miten”

En malttanut olla vertailematta, miten vuosina 20172018 ja 2019 Google Trends -tilastojen ”miten”-kysymyslistat ovat eläneet. Vuonna 2017 lapset innostuivat tekemään limaa, vuonna 2018 vietettiin historiallista hellekesää ja viime vuonna muodostettiin kaksi kertaa hallitus.

Miten google Trends -tilastojen ”miten”-kysymyslistat ovat eläneet vuosina 2017, 2018 ja 2019.

Mielenkiintoista tässä kysymyslistauksessa on, että on kaksi asiaa, joiden hakumäärät lisääntyvät joka vuosi:

  • Miten laihtua?
  • Miten saada unta?

Halu laihtua lisäsi eniten hakumääriään viime vuonna, kahtena edellisenä uni nousi vielä enemmän hakuihin mukaan.
Näiden taustalla piileviä yhteiskunnallisia asioita ei tarvitse kauan uutisista ja ympäröivästä yhteiskunnasta etsiä: lihomme koko ajan ja nukumme yhä huonommin. Toki merkittävää on myös se, että unesta kertovien juttujen määrä on lisääntynyt koko ajan myös mediassa.
Jännityksellä odotan vuoden 2020 Google Trends -listaa. Säilyttääkö ”Miten saada rahaa” sijoituksensa ja mikä on tämän vuoden trendaaava kysymys?

Oman liiketoiminnan ja verkkonäkyvyyden näkökulmasta onkin tärkeää, että yrityksesi verkkosivuilla vastataan ”miten”-kysymyksiin jotta asiakkaasi tietävät firmasi pystyvän ratkaisemaan juuri heidän ongelmansa.

Ps.
Sekä unettomuuteen että lihavuuteen on julkaistu tutkimustietoon perustuvat Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suositukset.

Ota yhteyttä