Googlen algoritmi on hakukoneoptimoijan ja verkkosivukehittäjän paras kaveri ja pahin vihollinen. Google päivittää jatkuvasti algoritmejaan, jotta hakutulokset palvelisivat aina vain paremmin haun tekijää.

Ainoa tapa pärjätä hakukonetuloksissa on tehdä jatkuvaa, pitkäjänteistä kehitystyötä ja tarjota verkon käyttäjille omalle liiketoiminnalle validia sisältöä.

Verkkosivun tulee palvella tarkoitustaan. Jos sivu on tehty markkinoimaan tiettyä palvelua tai tuotetta, tulee sen palvelle juuri kyseisestä palvelusta tai tuotteesta kiinnostuneita.

Algoritmien painotukset vaihtelevat

Miksi algoritmi on hakukoneoptimoijan paras kaveri? Koska perussääntö kaikessa hakukoneoptimoinnissa on sama: tee laadukasta sisältöä, jonka hakukonerobotit löytävät ja pystyvät indeksoimaan. Parhainta sisältöä on sellainen, johon ihmiset haluavat linkittää ja josta he kokevat saavansa hyötyä.

Tällaista sisältöä myös jaetaan eteenpäin omissa sosiaalisissa verkostoissa.
Entä pahin vihollinen? Koska milloinkaan ei voi ennustaa mitä seuraava päivitys painottaa.

Maaliskuun alkupuolella Google teki perusalgoritmiinsa päivityksen, joka SEO-asiantuntijayhteisön mielestä on jatkoa niin kutsutulle vuonna 2012 tehdylle Pingviini-algoritmipäivitykselle. Päivitys pyrkii jättämään hakutuloksista pois sellaisia sivuja, jotka ovat ostaneet linkityksiä erilaisilta linkkifarmisivuilta.

Vuonna 2016 Pingviini-päivitys sulautui osaksi Googlen perusalgoritmia.
Esimerkiksi viime syksynä monet sivut tippuivat hakutuloksissa, kun algoritmin päivityksen myötä Google alkoi huomioida hakutuloksissa paremmin viranomaissivustot esimerkiksi lääke- ja terveysasioissa verrattuna vaikka blogeihin tai vastaaviin sivuihin.

Algoritmi arvottaa tietoa Googlen hakutulokseen

Jatkuvan kehitystyön ansiosta Googlen algoritmi alkaa yhä enemmän ymmärtää myös ihmisten tapaa arvottaa tietoa.

Tulevaisuudessa hakukonetulosten kärkipäähän pääseminen vaatii yhä enemmän ihmisten antamaa arvostusta sivullesi: kuinka hyvin käyttäjän näkökulmasta verkkosivusto palvelee tarkoitustaan?

Yhä tärkeämpää hakukonenäkyvyyden kannalta on myös verkkosivun E-A-T (expertise, authoritativeness and trustworthiness eli asiantuntijuus, auktoriteetti ja luotettavuus). Google vahvisti näiden tekijöiden merkittävyyden helmikuussa 2019.
Näihin tekijöihin kuuluvat esimerkiksi yrityksen asema omilla markkinoillaan, sivun kirjoittajan oma asiantuntijuus alallaan ja luotettavuus.

Lisäksi sivuston menestymiseen vaikuttaa myös mainosten määrä ja niiden erottaminen muusta sisällöstä. Tarkemmin E-A-T-tekijöistä voit lukea Googlen 164-sivuisesta Google haun laatupisteoppaasta.