Fixus Center Kokonaisvaltaiselta markkinointitoimistolta asiantuntevaa Google-hakusanamainontaa ja toimivat verkkosivut
Suomen suurin autokorjaamo- ja varaosaliikeketju Fixus luottaa markkinoinnissaan Kuukiin. Kuuki vastaa muun muassa Fixus Centerien verkkosivustosta ja hakusanamainonnasta.


Fixus on Suomen suurin autokorjaamo- ja varaosaliikeketju, joka toimii franchising-periaatteella. Kehityspäällikkö Tuukka Tuominen vastaa yhteensä kahdeksan Fixus Center -liikkeen markkinoinnista Kuukin tuella. Yhteistyö toimijoiden välillä virisi vuonna 2020, kun heräsi tarve Google-mainonnalle.
– Meillä oli siihen aikaan yhdeksän myymälää ja kaikki tekivät omanlaistaan markkinointia omin päin. Yhteistä säveltä ei ollut. Ymmärsin, että on pakko olla parempikin tapa hoitaa asiat. Päädyimme valitsemaan Kuukin ja olemme olleet todella tyytyväisiä, kertoo Tuominen.
Google-hakusanamainonta laajeni ja verkkosivukumppani löytyi samalta luukulta
Yhteistyö lähti pienestä: alueellinen Google-mainonta käynnistettiin ensin vain Lahden seudulla. Kun sen todettiin toimivan ja olevan panostuksen arvoista, laajennettiin hakusanakampanjoita suuremmalle maantieteelliselle alueelle.
Kokonaisvaltaisen markkinointi- ja digikumppanin kanssa hyvin sujunutta tekemistä oli luonteva laajentaa myös verkkosivuprojektiin. Korjaamojen tunnettuutta nostamaan haluttiin selkeät kotisivut.
Sama, toimiva yhteistyö jatkui myös verkkosivustoprojektissa muodossa ja uudistuneelle sivustolle kelpaa ohjata kävijöitä Google-mainonnan kautta, kun verkkosivuston konversiot on asetettu oikein.
Yhteistyötä Tuominen kuvaa seuraavasti:
– Sulavaa ja saumatonta. Kuukilaisilla on ammattitaitoa ja he suosittelevat toimenpiteitä ja kertovat selkeästi, miksi näin tekevät. Yhteistyö ja yhteydenpito on ollut helppoa.
Sosiaalisen median strategia madaltaa kynnystä kiireisessä arjessa
Sittemmin yhdessä strategi Sanna Ruotasen ja digituottaja Kiia Malinin kanssa on ideoitu myös sosiaalisen median strategiaa ja tehty Google-mainonnan ohella myös laajemmin maksettua mainontaa. Sosiaalisen median suhteen ketjussa on selkeytetty palettia. Yksittäisten liikkeiden vastuulla olevista, paikkakuntakohtaisista Facebook-sivuista on luovuttu, ja someviestintä on keskitetty yhteisille tileille, joita ylläpidetään säännöllisemmin.
– Näytämme luotettavilta, kun sisältöä tuotetaan jatkuvasti, eikä niin, että edellinen somepostaus on jouluntoivotus vuodelta 2022. Sosiaalisen median sisältöjen toteutus onnistuu meiltä arjessa, mutta konseptien ideoiminen tahtoo jäädä muun tekemisen jalkoihin. Siksi Kuukin kanssa tehty sisältökalenteri on ollut erinomainen. Se madaltaa monelle työntekijällemme myös tekemisen kynnystä, kertoo Tuominen.
Kilpaillulla alalla täytyy olla tehokas ja seurata myös kilpailijoita
Kuukin tekemän markkinoinnin ohella Fixus-ketjussa tehdään myös valtakunnallista markkinointia. Tämä otetaan aina huomioon yhteisiä toimenpiteitä suunnitellessa, jotta markkinointiin varattu budjetti käytettäisiin mahdollisimman tehokkaasti.
– Fixus tekee bisnestä kilpaillulla alalla eikä laakereillaan lepääminen kannata. Seuraamme myös kilpailijoiden toimintaa, kertoo Kuukin Ruotanen.
Tulokset ovat puhuneet puolestaan: verkkoliikenne on kasvanut tasaiseen tahtiin ja aktiivisella sisällöntuotannolla myös sosiaalisen median näkyvyys on kasvanut.
– Kuukin ansiosta meillä itsellämme jää aikaa muihin tehtäviin. En ole asiantuntija digimarkkinoinnissa, ja jätän ne hommat siksi mielelläni ammattilaiselle. Siis samasta syystä, kun meidän asiakkaamme jättävät autonsa huoltoon meille: tulokset ovat parempia, kun antaa ammattilaisten hoitaa! Tuominen tiivistää.

"Yhteistyö on sulavaa ja saumatonta. Kuukilaisilla on ammattitaitoa ja he suosittelevat toimenpiteitä ja kertovat selkeästi, miksi näin tekevät. Yhteistyö ja yhteydenpito on ollut helppoa."
Tuukka Tuominen, kehityspäällikkö, Fixus Center
Mitä teimme?
- Verkkosivu-uudistus ja konversioasetanta tavoitteiden mukaisesti
- Google-hakusanamainonta ja maksettu sosiaalisen media mainonta
- Sosiaalisen median strategia ja sisältöjen vuosikello
Ota yhteyttä
Autamme kartoittamaan projektin lähtökohdat, tarpeet ja tavoitteet tarjouksen taustatiedoksi.

Ulla Ristkari-Ryynänen
CMO, Founding Partner
+358 40 172 2665
ulla.ristkari@kuuki.fi

Sanna Ruotanen
Content Strategist
+358 44 586 1199
sanna.ruotanen@kuuki.fi