FREJA Transport & Logistics

”Luotettavan kumppanin kanssa on hyvä kehittää kokonaisvaltaista markkinointia aina vain paremmaksi”

”Luotettavan kumppanin kanssa on hyvä kehittää kokonaisvaltaista markkinointia aina vain paremmaksi”

Matti Urmas, toimitusjohtaja, FREJA Transport & Logistics Oy

Lähtötilanne – FREJA tarvitsi markkinointikumppanin

”Tarvitsimme kokonaisvaltaisen kumppanin markkinoinnin monikanavaiseen toteuttamiseen ja erityisesti digitaaliseen markkinointiin. Kumppanin, joka pystyy tarpeen vaatiessa myös haastamaan meidän näkemyksemme asioista. Päädyimme yhteistyöhön Kuukin kanssa Mainostajien liiton tarjoaman Kiihdytyskaista-palvelun kautta.
Kuukilaisten kanssa on helppoa tehdä yhteistyötä, ja he ovat nopeasti ymmärtäneet kansainvälisen kuljetusalan lainalaisuudet.”

Kuuki teki digianalyysin, verkkosivu-uudistuksen ja monikanavaista markkinointia

Kuukin ja FREJAn yhteistyö alkoi digianalyysista, jonka jälkeen kaikkien FREJA-konsernin eri maiden verkkosivut päätettiin siirtää MODX-julkaisujärjestelmästä WordPress-julkaisujärjestelmään sivujen jatkuvan päivittämisen helpottamiseksi. Lisäksi verkkosivusto haluttiin tehdä teknisiltä ominaisuuksiltaan hakukoneystävällisemmäksi. Teknisen päivitysprosessin lisäksi verkkosivujen sisältö uudistettiin palvelemaan hakukoneita paremmin.
Nyt kuukilaiset toteuttavat FREJAn verkkosivujen ja sosiaalisen median säännöllistä sisällöntuotantoa. Heti yhteistyön alussa Kuuki toteutti FREJAn aiemmin aloittaman sosiaalisen median joulukalenterin Facebookissa ja Instagramissa.
Verkkosivu-uudistuksen jälkeen käynnistyi FREJAn jatkuva Google Ads -hakusanamainonta ja digitaalisen maailman näkyvyyttä hoidetaan myös ohjelmallisen ostamisen kautta. Lisäksi FREJAn tunnettuutta kehitetään erilaisilla taktisilla ja monikanavaisilla kampanjoilla.

Tulokset – uusia asiakkaita

”Yhteistyömme aikana olemme saaneet markkinointitoimenpiteiden avulla uusia asiakkuuksia, uudenlaista näkyvyyttä ja digitaalisen maailman läsnäolomme on nyt jatkuvampaa sekä suunnitelmallisempaa. Keväällä tehdyn postisuoraa ja digitaalisen maailman kanavia hyödyntäneen kampanjan ansiosta saimme uusia asiakkaita ja kehuja positiivisesta tavastamme lähestyä asiakkaita.”

Yhteistyön eteneminen

”Alusta asti haimme pitkäaikaista kumppania, jolla on kykyä tehdä oivaltavaa ja tuloksia tuottavaa markkinointia, jolla erotumme kilpailijoistamme myös markkinoinnillamme. Odotan innolla yhteistyömme jatkoa, kun pääsemme yhdessä kuukilaisten kanssa kehittämään FREJAn näkyvyyttä ja kasvattamaan tunnettuuttamme kilpaillulla alalla.”

Ota yhteyttä

Autamme kartoittamaan projektin lähtökohdat, tarpeet ja tavoitteet tarjouksen taustatiedoksi. Vastaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Ota yhteyttä