Kuukin tarina
Kuuki tarjoaa markkinoinnin ratkaisuja, jotka auttavat yritysten liiketoimintaa kasvamaan ja kehittymään. Kuukin toiminta perustuu vahvaan osaamiseen, jatkuvaan kehittymiseen ja uuden oppimiseen.
Kuuki tarjoaa markkinoinnin ratkaisuja, jotka auttavat yritysten liiketoimintaa kasvamaan ja kehittymään. Kuukin toiminta perustuu vahvaan osaamiseen, jatkuvaan kehittymiseen ja uuden oppimiseen.
Kuuki perustettiin Ullan, Timon ja Tomin yhteisajatuksesta, kun huomattiin selkeä tarve Kuukin kaltaiselle toimijalle markkinalla. Asiakkaita oli jo ennestään noin parikymmentä ja kolmikolta löytyi yhdessä kaikki tärkeimmät nykyaikaisen ja monikanavaisen markkinoinnin tekemiseen tarvittavat edellytykset:
Kuuki osti ensimmäisen toimitilansa 2018 keväällä Lahden Aleksanterinkadulta. Syksyllä 2018 Kuukiin palkattiin ensimmäinen työntekijä ja samana syksynä järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Kuuki Fest -asiakasjuhla. Ensimmäisellä tilikaudellaan Kuuki teki puolen miljoonan euron liikevaihdon.
Vuonna 2019 kuukilaisia oli jo seitsemän.
Kuuki jatkaa kasvuaan ja 1.1.2020 Expandi Groupin Suomen liiketoiminta sulautui osaksi Kuukia.
Huhtikuussa 2021 perustetaan liiketoimintapalvelu Kuuki Technology. Samana vuonna yrityksen liikevaihto on 2,73 Me positiivisella tuloksella.
Vuoden 2022 alussa Kuuki ostaa enemmistöosakekannan maineikkaasta helsinkiläisestä mainostoimistosta, Roban Konnasta ja Kuuki Visuals saa alkunsa.
Tänä päivänä Kuuki työllistää 35 oman alansa ammattilaista kahdella paikkakunnalla, Helsingissä ja Lahdessa.
Kuukin menestys perustuu vahvaan osaamiseen, jatkuvaan kehittymiseen ja uuden oppimiseen. Jatkuvuuden menestykselle takaavat vahvat kumppanisuhteet töissä ja tukea antavat läheiset myös vapaa-ajalla.